11.3.18, Ilves FS – ACE, Tampere, 3-0 (1-0) Kauppi Sports Center klo 15.00
Ilveksen maalit: Pöyry, Kykkänen, Häkli
Maalissa nollapeli: Syvänen
Parhaan pelaajan palkinto: Pöyry
Yleisöä: 111

Raportti:
Ilves pystyi käsittelemään hyvin viimeisen kierroksen paineet vaikka jopa pudotuspelien ulkopuolelle jääminen oli mahdollista. Joukkue vastasi tähän ”uhkaan” vahvalla pelisuorituksella. Molempiin suuntiin tekemisessä oli terävyyttä ja ajoittain nähtiin hienoja kombinaatioita joista päästiin myös hyville tekopaikoille. ACE-maalissa Leena Lepikonmäki pystyi pitämään pitkään nollan, mutta 18.minuutin kohdalla Tiina Pöyry onnistui viimein tekemään helpottavan avausosuman (1-0) keltapaidoille.

Tauon jälkeen 1-0 tilanne ei kestänyt kauaa kun heti puoliajan alussa, kun Jonna Kykkäselle pelattiin avoin tekopaikka josta Kykkänen ei erehtynyt vaan sijoitti pallon verkkoihin (2-0). Parin maalin johdossa Ilves varoi entistä enemmän turhia riskejä ja keskittyi vahvaan puolustuspeliin. Toki palloakin saatiin ajoittain pidettyä avauspuoliskon tapaan. Ilves-maalilla nollapelin torjunut Emiilia Syvänen oli tärkeässä roolissa ettei vastustaja päässyt kunnon loppukiriin tänään. Ottelusta vähintään pistettä tarvinnut ACE ottikin jo aikaisin lentävän maalivahdin käyttöön saadakseen lisää tilanteita, mutta pitkän pätkän aikana ainoan maalin tekikin Ilveksen Jenni Häkli kaukovedolla tyhjiin. Tampereen derbyt liigassa menivät molemmat siis Ilvekselle tällä kaudella. Alkukaudesta SuperCupissa Ilvestä vienyt ACE joutui nyt tyytymään tappion myötä sarjan viidenteen sijaan.
Ilves sis runkosarjassa toinen ja pudotuspelit käynnistyvät La 17.3 kotikentällä Kauppi Sports Centerissä klo 15. Vastaan välierissä tulee viime vuoden tapaan FTK Kemi-Torniosta.

Futsal-liiga tv:n ottelulähetys

Ennakko:
Tällä kaudella ei runkosarjan viimeiseltä kierrokselta puutu jännitystä. Sunnuntain otteluun lähdetään pistetilanteesta GFT 38, Ilves 36, Sport 34, ACE 34, FTK 34. Neljä parasta joukkuetta jatkaa pudotuspeleihin. Ilvesläiset tarvitsevat pudotuspelipaikan varmistamiseen siis vähintään pisteen, koska kohtaavat ACE:n nyt toisessa keskinäisessä ottelussaan. (edellinen päättyi Ilveksen vierasvoittoon 3-1 viime marraskuussa.) Erikoisinta tilanteessa on se, että kaikki sijoitukset väliltä 1-5 ovat mahdollisia joten aivan kaikki selviää vasta loppumetreillä. Ainoa varma pudotuspelijoukkue viisikosta on GFT/Prinsessat joka pelaa sunnuntaina Vaasassa FC Sportin vieraana.
Ilves pääsee otteluun lähes parhaalla koostumuksella. Vain jo pitempään poissaolleet Anni Karelehto ja Mira Teittinen puuttuvat kokoonpanosta.

Palloliiton otteluseuranta

Välieräsarjan ensimmäinen otteluvoitto Ilvekselle.
Ilves FS palasi omalleen tasolleen. 7-1 voitto YIlveksestä hyvällä esityksellä.