La 11.11. ACE – Ilves FS 1-3 (0-1)
Maalit: 29’Siren – 13′ Kykkänen,23′ Mäntylä,26′ Pesonen

Kärkikamppailu, paikallisderby, ACE:n SuperCup voitto Ilveksestä ja 18.-19.11 edessä odottavat historialliset naisten maaottelut olivat syitä miksi otteluun lähdettiin jännittävissä tunnelmissa. Tällä kertaa kuitenkin Ilves sai itsestään enemmän irti ottaessaan kauden toisessa ”virallisessa” kohtaamisessa kaipaamansa revanssin.
Voittoon tarvittiin kuitenkin täysi työ, hieman onnea ja tukku maajoukkueen mukaan valitun (mv) Lilli Sandströmin pelastuksia.

Ottelu alusta oli heti nähtävissä mikä pelin vauhti ja vaatimustaso tulee olemaan. Molemmat prässäsivät ylhäältä ja pyrkivät nopeisiin suunnanmuutoksiin saadessaan pallon itselleen. Ilveksellä oli pitkästä aikaa kokoonpano täynnä pelikunnossa olevia pelaajia. Ainoastaan kapteeni Jonna Hyvärinen oli käytettävissä vain ”hätätilanteessa”, mutta tällä kertaa hänen suurin suorituksensa kentällä oli ”teikkaukseen” osallistuminen. Kahden viikon päästä Hyvärinen on toivottavasti käytettävissä normaaliin tapaan (vs FTK).
Ilvekselle osuui huippupaikka heti alkuun pistepörssin kärjessä nyt jo hetken viihtyneen Jenni Häklin ohjatessa Anni Karelehodon laukauksen säärellä tolppaan. Tämän jälkeen tapahtumia oli molempiin päihin laukauksien muodossa. Keltapaidat kolisuttivat tolppia jälleen tällä kertaa Satu Pesosen toimesta. ACE:n vaarallisimmat tilanteet avauspuoliskolla tulivat kulmapotkuista. Useampaan kertaan normaalisti kulmia hyvin puolustava Ilves-lauma oli vaikeuksissa ACE:n kuvioiden kanssa. Jakson puolivälissä nähtii komea kuvio puolessa kentässä Tiina Pöyryn ja Elina Korsumäen onnistuessa pelaamaan pallon Karelehdolle joka ei läpiajosta tällä kertaa kuitenkaan onnistunut. 13.minuutin kohdalla maalivahti Sandströmin pitkä avaus tavoitti Jonna Kykkäsen joka taituroi upean maalin. Keskittyneen haltuunoton jälkeen tarkka laukaus vasemmalla jalalla oikean tolpan kautta maaliin.
Avausmaalin jälkeen tilanteita riitti molempiin päihin. Lähimpänä maalia kävi ACE:sta kulmapotkun päin Sandströmiä laukonut Sini Lauermaa.

Toisella puoliajalla pelin tempo pysyi vauhdikkaana. Tänään vauhti sopi erityisesti Pesoselle joka oli aktiivinen molemmissa päissä. Ilveksen 0-2 maali syntyi 23.minuutin kohdalla hänen tarjoillessaan Maria Mäntylälle huippupaikan. Mäntylän sijoitus vasemmalla jalalla ohitti ACE-vahti Leena Lepikonmäen. Kolmas maali Ilvekselle syntyi onnekkaasti Lepikonmäen epäonnistuessa torjumaan Pesosen laukauksen. ACE pysyi kuitenkin pelissä mukana. Sanna Koskinen esitteli kovaa laukaustaan osumalla Ilves-maalin ylärimaan. Hetki myöhemmin Koskinen pelasi Amanda Sirenin kanssa Ilves-puolustuksen pihalle ja lukemat olivat 29.minuutin kohdalla 1-3. ”Comeback” jäi kuitenkin siihen Ilveksen puolustaessa huolellisesti ja kestäessä ACE:n ylivoimapeliä useita minuutteja. Tietenkään iltapäivä ei aivan täydellisesti voinut mennä loppuun asti vaan miinuksena ottelun loppupuolella tuli Kykkäsen loukkaantuminen. Näillä näkymin ensi viikonlopun Puola-ottelut eivät kuitenkaan ole vaarassa.

Ilves pelaa naisten liigaa seuraavan kerran kahden viikon kuluttua ja silloin suunnataan kauas pohjoiseen FTK:n vieraaksi Kemiin. Tässä välissä naisten maaottelut Puolaa vastaan,
Ilveksestä mukana on 6 pelaajaa: MV Lilli Sandström, Anni Karelehto, Emilia Jokisalo, Tiina Pöyry, Jonna Kykkänen ja Jenni Häkli.

Ottelukooste, YouTube/Ace futsal

Palloliiton otteluseuranta

Kuva: Leo Hynninen

FTK vahvassa iskussa, Tamperelaiset ilman pisteitä kotimatkalle.
Ilves palasi voittojen tielle KaDy:a vastaan.