Ilves FS naiset 2016-2017

1 Emiilia Syvänen mv
3 Tiina Pöyry
4 Anni Karelehto
5 Jonna Hyvärinen
7 Satu Pesonen
8 Jenni Häkli
11 Jonna Kykkänen
12 Lilli Sandström mv
15 Mira Teittinen C
16 Emilia Jokisalo
18 Matilda Herranen
19 Maria Mäntylä
20 Liisa Kuuloja
31 Elina Myllymäki

Valmentaja Jaakko Laitinen

Joukkueenjohtaja Veijo Puranen

Huoltaja Jyrki Herranen

Manageri Matti Anttonen

Hyvä harjoituskausi

Lähtökohdat naisilla ovat erinomaiset uuteen Futsal-Liigan kauteen. Joukkue on harjoitellut koko kesän ajan ja pelannut kovia pelejä ulkomailla. Tampereen piirin liittocupista tuli kultaa ja naisten Super Cupista myös kultaa viime viikonloppuna.

Kolminkertainen Suomen mestari on tottunut menestymään ja myös tulevalle kaudelle Jaakko Laitinen asettaa riman korkealle. Mitkä ovat Ilveksen tavoitteet tulevalle kaudelle? “Tavoittelemme voittoa kaikissa kilpailuissa joihin osallistumme”, kertoo Laitinen.

Ilves on vahvasti panostanut futsalpelaajiin ja se on näkynyt joukkueen yhtenäisyytenä ja kasassa pysymisenä. Lajiin panostavia pelaajia etsitään silti koko ajan. “Meillä on pysynyt kasassa sama joukkueen runko nyt jo kolmatta kautta. Muutama muutos on tullut, mutta uskon että kaikki pelaajat kantavat mielellään lisää vastuuta kentällä. Uusia pelaajia ei ole tällä hetkellä harjoitusvahvuudessa, mutta toivoisin että kaudelle saataisiin junioreista ainakin 1-3 futsalista kiinnostunutta mukaan. Muista pelaajista joille futsal olisi selkeä ykköslaji mielellään tarjoaisi vähintään näyttöpaikkaa.”, kertoo Laitinen suojattiensa tilanteesta.

 

Naisten Futsal-Liiga tasoittunut

Futsal-Liigassa on vuosikaudet ollut selkeästi neljä -viisi kilpailukykyistä joukkuetta, mutta tasoero ovat kaventuneet ja seurat löytävät jatkuvasti lisää futsaliin panostavia pelaajia. Ilveksen kanssa vahvimmin kärkipaikoista ovat kamppailemass GFT Prinsessat, ACE, MuSa, FC Nokia ja YIlves. Ilves ei voi silti lähteä yhteenkään otteluun takki auki huonolla asenteella. Kentällä pitää tehdä töitä täydet 40 minuuttia.  “Kärkijoukkueiden keskinäiset pelit ovat vuosi vuodelta parempia ja toivotaan että tasoero ei tänä vuonna olisi niin suuri joukkueiden välillä.”

Suomen naisten futsalmaajoukkueen perustaminen tuo varmasti seurojen toimintaa lisää intoa ja houkuttelee pelaajiakin panostamaan lajiin enemmän. Ilveksen ensimmäiseen maajoukkuetapahtumaan nimettiin Emiilia Syvänen, Jenni Häkli, Jonna Kykkänen, Tiina Pöyry, Elina Myllymäki ja Emilia Jokisalo. Jaakko Laitinen on pitkän linjan futsalmiehen innoissaan uudesta virstanpylväästä naisten futsalissa. “Tämä on erittäin hieno asia naisfutsalille ja tietysti myös meidän joukkueen pelaajille. Ilveksessä on useampikin pelaaja panostanut futsaliin ykköslajina jo monta kautta ja sen lisäksi hakenut myös KV-kokemusta turnauksista ulkomailla. Toivon että mahollisimman moni Ilveksen pelaaja saa mahdollisuuden näyttää osaamistaan tulevassa maajoukkueessa.”

”Yleisesti uskon, että saamme hyvän maajoukkueen niistä nimistä ketkä olivat ensimmäisiä kutsun saaneita. On tärkeää saada toiminta viimein käyntiin ja olla valmiina siihen, kun UEFA/FIFA heräävät järjestämään virallisia turnauksia naisillekin.”

Naisten Futsal-Liiga starttaa Ilves FS naisten osalta lauantaina Vaasassa FC Sportin vieraana

Ilves siis aloittaa kautensa vieraissa FC Sportin vieraana. Vaasalaiset sijoittuivat seitsemänneksi Futsal-Liigassa viime kaudella. Ilves marssi mestariksi 18. ottelun voitollisella putkella ilman ainuttakaan tappiota. Vaasa on silti ollut vaikea paikka vierailla ja entiset tilastot voidaan taas unohtaa uuden taiston alkaessa.

FC Sport-Ilves FS lauantaina 8.10. klo 19.00.

Ilves pelaa ensimmäisen kotiottelunsa Tesomalla 5.11. GFT Prinsessoja vastaan.

Jaakko Laitinen heittää kannattajille terveisensä: “Toivon että ihmiset saapuvat katsomaan Suomen mestarinaisten kotipelejä Tesoman uuteen komeaan halliin! Hyvää syksyä!”

<script src='https://www.palloliitto.fi/torneopal/ajax/[torneopal:scoretable:competition=splfutsal1617%26amp;class=NL%26amp;group=1%26amp;key=UEJKT7R7WM]'></script>
Ilves avasi kauden voitolla Vaasasta
Ilves FS Super Cupin voittoon